Luku 4

Dorothy näki edessään Smaragdi linnan. Se oli valtava ja kirkkaan vihreä. Se oli valtava ja vihreä. Se näky oli kaunein mitä hän oli elämässään nähnyt.
------------------------------------------------------------------------------------------------

"Tervetuloa tyttö Smaragdi linnaan. Nimeni on Cain," sinitukkainen mies puhui, samalla kumartaen hieman.

"On kunnia nähdä se, mutta voinko tavata Ozin? Olemme matkustaneet kauan ja hän on huhuttu tietävän miten pääsen takaisin kotiin," Dorothy vastasi, ihaillen palatsin kauneutta.

"Kyllä, tule sisään. Mestari odottaa," mies vastasi, kumartaen jälleen hieman.

Mutta, kun Dorothyn ystävät yrittivät seurata häntä, mies asetti kävelykeppinsä heidän eteensä.

"Hän voi mennä, te jäätte tänne ja odotatte kunnes Oz on valmis," hän sanoi.

Sisällä, Dorothyä tervehti vihertävä valo, joka ympäröi huoneen. Valtaistuimella istui Oz, melkein jumalana pidetty ihminen.

"Ah, neiti Dorothy. Olen iloinen että tulitte auttamaan minua," hän sanoi, hymyillen.

"Itse asiassa, minä tulin pyytämän apua teiltä, Lordi Oz," Dorothy vastasi.

"Totta kai sinä tulit. Tosin, voinko kuitenkin puhua loppuun ennen sitä?" hän sanoi ja käveli levitetyn kartan luo sekä sanoi "Tule lapsonen, tule.".

Dorothy käveli hänen vierelleen ja näki kartan, missä oli punaisia ja violetteja alueita.

"Katso, täällä on Lännen julma noita joka on minun pahin viholliseni. Hän yrittää tulla tämän maailman hallitsijaksi. Ja armeijani heikkenee päivä päivältä." Oz selitti.

"Mutta miten tämä liittyy minuun? En edes tiedä kuinka taistella," Dorothy vastasi.

"On ennustettu että tyttö kaukaa on ainoa, joka todella voi pysäyttää noidan. Hänellä on poninhäntä ja hän on nähnyt maailman kärsimyksen, ymmärtääkseen mikä häntä odottaa," Oz sanoi, pyyhkäisten noidan alueet kartalta pois.

"Mutta, olen kuullut että te olette erittäin voimakas. Miksette vain tapa noitaa itse?" Dorothy kysyi.

Oz antoi hiljaisen naurun ja nosti lasillisen viiniä huulilleen ja otti siitä kulauksen.

"Minun voimani ovat manipulaatiossa ja ihmisten peloissa. Olen pelkkä kuolevainen. Minun henkivartijallani, Cainilla on hieman voimia, mutta ne eivät ole mitään verrattuna noitaan. Sitä paitsi, sitten minusta tulisi haavoittuvainen murha yrityksille," Oz selitti, juoden loput viinistä alas.

"Jos yritän, enkä sano että voisin tai edes yrittäisin tappaa noidan, voisitko viedä minut kotiini?" Dorothy kysyi.

"Teen kaiken voitavani jotta pääset," Oz vastasi, hymyillen.

"Siinä tapauksessa, yritän parhaani," Dorothy kuuli itsensä sanovan.

------------------------------------------------------------------------------------------------

"Miksi te vielä seuraatte minua?" Dorothy kysyi, katselleen sivuillen, samalla kun hän matkusti noidan tornia kohti.

"Mestari käski minun suojella sinua koko voimallani," Rautamies sanoi.

"Antaisin tyttöseni mennä yksin sotaan? EI KOSKAAN!!!" Variksenpelätin nauroi, heiluttaen sota vasaraansa, jonka Oz oli antanut.

"E… En halua kenenkään muun kärsivän… Joten minä autan…" Leijona änkytti.

"Kiitos… Kiitos teille kaikille…" Dorothy sanoi. Hän tiesi, ettei ollut tässä yksin. Hän tiesi… Että hänellä oli ystäviä.

Äkkiä, he pysähtyivät. Edessä olevan portin edessä oli vartija. Hänellä oli paloarpi oikealla puolella kasvojaan.

"Minä hoitelen tämän!" Variksenpelätin huusi, samalla juosten miehen sivusta, sitten hypäten häntä kohti ja läimäyttäen hänet kuoliaaksi vasaralla.

"Loistavaa Variksenpelätin. Nyt he tietävät että olemme tulossa!" Leijona kiljaisi.

"Suojelkaa Dorothyä," Rautamies sanoi, pistäen kirveensä hyökkäys asentoon.

Ja silloin ne tulivat. Apinat, vartijat ja ne jotka olivat vannoneet noidan nimeen. Rautamies hyppäsi ilmaan ja taklasi yhden vartijan seinää vasten, murskaten tämän hetkessä ja sitten heiluttaen kirvestään, hän teki tietä Dorothylle. Samaan aikaan, Variksenpelätin myös taisteli apinoita ja vartijoita vastaan, kun äkkiä, yksi apina lensi Variksenpelättimen ali ja leikkasi tämän jalan poikki. Dorothy kääntyi ympäri, juuri nähdäkseen apinoiden repivän hänen kaverinsa kappaleiksi, keltaista heinää lentäen kaikkialle.

"Variksenpelätin!" Dorothy kiljaisi ja yritti mennä auttamaan häntä, mutta häneen tarrasi Leijona.

"Äkkiä, tai me myös kuolemme!" hän huusi paniikissa.

Äkkiä hän karjaisi tuskasta ja Dorothy lensi kovaa maahan. Juuri kun hän aikoi nousta, Rautamies otti hänestä kiinni ja juoksi loputtomalta näyttävän vihollismuurin lävitse sätkivien ruumiitten lisääntyessä heidän ympärillään.

"Päästä irti!!! Missä Leijona on??" Dorothy kiljui.

"Hän on mennyttä," Rautamies vastasi, juosten ovea kohti.

Äkkinäinen kirskuva ääni havahdutti hänet katsomaan ylös, missä hän näki parin vartijan aikovan kaataa kuumaa öljyä heidän niskaansa. Peittäen Dorothyn omalla ruumillaan, hän juoksi ovesta sisään ja sulki sen. Hän vihdoin päästi irti Dorothystä, joka alkoi itkeä.

"Portaitten yläpäässä, on Noidan valtaistuinsali," Rautamies selitti, osoittaen portaikkoa.

"Mistä tiedät tämän kaiken?" Dorothy kysyi.

"Olen ollut täällä ennemminkin, jolloin autoin voittamaan hänet ensimmäisen kerran," Rautamies vastasi.

Silloin Dorothy huomasi sen. Rautamiehen panssari oli melkein kokonaan sulanut kuumuudesta. Lihaa oli näkyvissä panssarin koloista. Veri juoksi alas paljastuneesta lihasta.

"S… Sinuun sattui…" Dorothy kauhistui, silittäen ystävänsä kasvoja.

"En välitä tuskasta. Minua vaadittiin suojella sinua ja teen niin, kävi miten kävi," Rautamies vastasi, tunteettomalla ilmeellä.

"Pyydän… Et sinäkin… Älä jätä minua… Olen liian heikko… Älä…" Dorothy itki Rautamiehen rintaa vasten.

Äkkiä vihollisarmeija, alkoi hakata porttia. Se ei kestäisi kauan. Rautamies osoitti jälleen rappusia, samalla nostaen kirvestään. Kyyneleet silmissä, Dorothy nyökkäsi ja juoksi portaikkoon. Ja kun hän näki tytön juoksevan, Rautamies tunsi äkisti jotakin tippuvan kädelleen. Katsoen alas, hän hämmästyi koska se oli kyynel.

"Hassua… En tiennytkään että pystyin itkemään…" hän ajatteli, samalla kääntyen oven suuntaan, mikä murtui ja päästi massiivisen armeijan sisään.

-----------------------------------------------------------------------------------------------

Dorothy pyyhki kyyneleet silmistään ja avasi kaksi suurta ovea. Sisällä oli noita. Hän oli syömässä.

"Ai, tervetuloa peremmälle kaunokainen," hän sanoi ja katsoi Dorothyn suuntaan.

Siinä samassa, ovet läimähtivät kiinni ja Dorothy kuuli niiden lukkiutuvan. Hän nielaisi ja käveli noitaa kohti.

"Onko sinunkin nälkä?" noita kysyi.

Äkkiä Dorothy huomasi mitä noita oli syömässä. Se oli yhden apinan pää.

"Hän pakeni taistelusta. Ei sinänsä paha juttu, koska hän raportoi minulle, mutta hän epäonnistui tehtävässään," noita kertoi, tuoden palasen lihaa suuhunsa. Hän todella ansaitsi lisänimen ”Julma”.

Dorothyä kuvotti hieman ja hän yritti miettiä mitä sanoisi. Tai tekisi. Ennen kuin hän pystyi miettimään kauan, noita nappasi häntä kädestä.

"Tapoit siskoni. Ja siitä hyvästä saat kuolla kuoleman, niin kamalan että se on oleva legendaarinen jopa helvetissä!!" hän kiljui, sylkäisten päin Dorothyn kasvoja.

Äkkiä, noita karjaisi tuskasta. Dorothy näki, miten verta valui alas hänen sormiaan, joita pentu oli puremassa.

"Senkin ylisuuri rotta!!!" noita huusi ja heitti pennun maahan, murskaten sen hetkessä.

"EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!" Dorothy kiljui.

Hän vajosi polvilleen ja alkoi itkeä. Kaikki hänen ystävänsä. Kaikki jotka välittivät tai tukivat häntä, olivat poissa. Jopa se pieni kulkukoira, joka oli vain yrittänyt auttaa häntä. Minkä takia?

"Miksi? Miksi noita, miksi teet tämän?? Miksi sinä haluat vahingoittaa?" Dorothy kiljaisi.

"Miksi? Kerron kyllä miksi. Koska Oz ei ole mitään muuta kuin valetta. Hän vahingoittaa enemmän kuin minä. Itse asiassa, minä teen palveluksen tälle maailmalle," Noita selitti.

"……..Sinä rakastuit häneen…" Dorothy viimein sanoi.

"Mitä sinä sanoit??" Noita huusi, hämmästyen tämän tytön rohkeudesta sanoa tuo ääneen.

"Rakastuit häneen ja koska hän ei vastannut tunteisiisi, sinä aloit inhota häntä… Ja luulit että paras tapa unohtaa hänet, olisi tuhota kaikki mikä liittyy häneen…" Dorothy puhui, yllättyen jopa itse mitä hän sanoi ja kuinka paljon hän tiesi.

Noita oli hiljaa hetken. Sitten, hän tarrasi Dorothyä tukasta ja tukisti häntä.

"Kuolema on liian hyvä sinulle!" hän huusi, lihan kimpaleita lentäen suustaan.

Äkkiä, tuli pieni matala karjaisu. Kun noita kääntyi, hän näki sen valkoisen pennun, jonka hän oli tappanut, nousseen ylös, suurena, mustana koirana.

"T-toto?" Dorothy kysyi vapisevalla äänellä. Hän tajusi, että oli ensimmäistä kertaa kutsunut pentua nimellä.

"Helvetin rakki…." noita mutisi.

Ilman varoitusta, suuri koirasi loikkasi noitaa päin ja puri tätä kädestä. Hän huusi tuskasta ja yritti taistella vastaan, mutta oli liian heikko. Hän kurotti pöytää kohden, yrittäen saada käteensä veitsen, tappaakseen tämän otuksen, kun…

LÄISKIS!!!

Ilmaan mitään muuta millä hyökätä, Dorothy oli ottanut läheisen vesi ämpärin ja heittänyt sen sisällön noidan päälle, yrittäen harhauttaa häntä. Mutta heti kun vesi alkoi valua pitkin noidan kasvoja, hän alkoi kirkua ja hieroja kasvojaan. Hänen ihonsa pehmeni ja alkoi valua maahan. Dorothy kiljaisi. Lännen Julmalla noidalla oli yksi heikkous, vesi. Vesi, puhtauden ja elämän symboli, soti kaikkea mihin hän uskoi vastaan. Näin ollen, se oli hänen Kryptoniittia.

Hän kirkaisi uudestaan, kun hänen ihonsa alkoi kuplia ja pudota, paljastaen osia luurangostaan. Toto, joka oli nyt syönyt noidalta jalan, alkoi liikkua ylöspäin ruumista kohden. Päästäen viimeisen tuskan huudon, noita viimein kuoli. Dorothy seisoi paikallaan hetken, mutta vihdoin rohkaisi itsensä, ja hän meni ja halasi Totoa.

"Anteeksi…. En pystynyt pelastamaan sinuakaan…" Dorothy itki.

Sitten, väsyneenä, hän kaatui maahan ja maailma alkoi hämärtyä.

------------------------------------------------------------------------------------------------

"Tässä siis on se tyttö," Poliisi sanoi, sytyttäen tupakan.

"Mitenköhän kauan hän on ollut täällä?" toinen mies aprikoi.

Nämä kaksi seisovat pienen tytön edessä, jolla oli poninhäntä. Paleltunut kuoliaaksi, pieni kuollut koira pentu takissaan.

Oli kylmä ja pimeä yö……..

Loppu.